Kilon Kipinät

Tervetuloa Kilon Kipinöiden sivuille! Olemme eräpartioperinteitä kunnioittava, noin satapäinen lippukunta. Toiminta-aluettamme on erityisesti Espoon Kilo. Viikottaisessa toiminnassamme on ryhmiä pääasiassa 7-15-vuotiaille, mutta partiossa ei ole yläikärajaa.

Haluatko mukaan partiotoimintaan Kilossa? Ilmoittaudu tästä.


Senaatintori
Partioparaati 28.4.2024 Partioviikko huipentuu partioparaatin sunnuntaina 28.4.! Tänä vuonna Kilon Kipinät osallistuu paraatiin koko lippukunnan voimin. Mukaan paraatiin ovat tervetulleita niin johtajaikäiset kuin kolkat ja vartiolaiset. Partioparaati on hyvän mielen paraati, johon voi tulla juuri sellaisena kuin on.  Meno- ja paluumatkalle tarvitset mukaan AB-vyöhykkeen matkalipun. Partioparaati lähtee liikkeelle Senaatintorilta klo 13.15 ja päättyy samaan paikkaan. Päivän ohjelma 10.15 Kokoonnumme Kilon asemalla yhteisiin paraatiharjoituksiin, joiden päätteeksi siirrymme junalla Helsingin keskustaan.  11.30 Järjestäytyminen Senaatintorilla alkaa 12.30 Senaatintorin ohjelma alkaa 13.15 Paraati lähtee liikkeelle Ohjelma loppuu kolkilla ja vartiolaisilla noin klo 14 paikkeilla. Tapahtumasta lähdetään yhdessä ja palaamme Kilon asemalle klo 14:40 mennessä. Paluusta vastaa Benjamin Webster.  Taphtumaan voi halutessaan jäädä omien vanhempien kanssa, kunhan olet ilmoittanut asiasta johtajallesi. Johtajakahvit 13.45 Ovet aukeavat johtajakahveille, johtajaohjelma alkaa 14.15.  Partioparaatin jälkeen johtajaikäiset kokoontuvat johtajakahveille Tuomiokirkon kryptaan. Tule tapaamaan tuttuja ja nauttimaan kuppi kuumaa! Johtajakahveille ovat tervetulleet kaikki lippukunnan johtajistoon kuuluvat, emme tarkista valtakirjoja tai muitakaan suorituksia. Johtajille saapuminen Kryptaan liukuvasti klo 14.15 alkaen, ja kotimatkalle lähdetään neljän jälkeen. Pukeutuminen Partioparaatiin puetaan perinteinen partioasu. Kolkilla partioasu kattaa tummansiniset housut/hameen sekä tummansinisen fleece/collegepaidan sekä partiohuivin. Vartiolaisille tummat housut/hame ja ruskea partiopaita sekä partiohuivi. Lisätietoja oikeanlaisesta pukuohjeesta löydät lippukunnan nettisivuilta Puku- ja merkkiohjeet Ilmoittautuminen Tapahtumaan ilmoittaudutaan yhteisellä ilmoittautumislomakkeella Ilmoittautuminen partioparaatiin 28.4.2024 21.4. mennessä. Lisätietoja tapahtumasta saat kysymällä lippukunnan vastuuhenkilöltä santeri.berg@sci.fi, +358 45 123 0809
Lisätiedot
Santeri Berg
p.
Paikka
Senaatintori
-
Nuuksion kansallispuisto
-
Lippukunta järjestää Järeän perinteisen yhden yön kestävän matalan kynnyksen partiotaitokilpailu Peikonpuikauksen, johon ovat tervetulleita kaikki 12-vuotiaat ja vanhemmat partiolaiset ympäri Suomen. Vartioiden kokoa ei ole rajattu ja kaikki kisaavat samassa vaaleanpunaisessa sarjassa. Kisan teemana on lukio. Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa https://kuksaan.fi/69271  Viimeinen ilmoittautumispäivä on la 20.4.
Lisätiedot
Oleg Ponizovkin
p. @:
Paikka
Nuuksion kansallispuisto
-
Evo
-
Osallistumme Pääkaupunkiseudun Partiolaisten yhteiselle Kimara-leirille Hämeenlinnan Evolla 26.7.–3.8. Osallistujia odotetaan yli 6000. Leirillä pääsee tutustumaan oman lippukunnan jäsenten lisäksi moniin muihin partiolaisiin. Majoitumme leirillä Ilves-savussa yhdessä vantaalaisten Erämetsojen ja helsinkiläisten Suosirrien kanssa. Ilmoittautuminen on nyt auennut, ja ilmoittautuminen on mahdollista 13.3. saakka. Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa kimara2024.fi. Leiri on selvästi lippukuntaleiriä kalliimpi, minkä vuoksi järjestäjältä on ilmoittautumisen yhteydessä mahdollisuus anoa stipendiä kattamaan koko tai puolet leirimaksusta. Jos et saa anomasi suuruista stipendiä järjestäjätaholta, voit anoa päätöksen jälkeen lippukunnalta lisästipendiä. Laita tällöin hakemus 31.5. mennessä osoitteeseen lpkj@kilonkipinat.fi. Lisätietoja: Kimara 2024
Lisätiedot
Juho Lempola
p. @:
Paikka
Evo

Kolo