Kolkkaretki

Ajankohta

Alkaa:  
Loppuu:  

Paikka

Kammi

Lisätiedot

Julia Rantala
p.
@:

Retkikirje (jaetaan myös paperisena kokouksissa)

Taas on kevät siinä pisteessä, että on korkea aika lähteä vuotuiselle kolkkaretkellemme. Retki pidetään Nuuksiossa, Pitkäjärven Vaeltajien kämpällä Kammilla. Ohjelmassa on tuttuun tapaan partiotaitojen oppimista ja muuta mukavaa kevätpuuhastelua uusien ja vanhojen kavereiden kanssa.

Retkellä yövytään sisätiloissa, mutta suurin osa ohjelmasta tapahtuu ulkona säästä riippumatta, joten on tärkeää varustautua hyvin ulkovaattein ja ottaa myös vaihtovermeitä mukaan.

Lähtö: perjantaina 5.5. Kilon asemalta (pohjoispuolelta) klo 18.15

Paluu: sunnuntaina 7.5. omilla kyydeillä Pirttimäen ulkoilualueen parkkipaikalta Nuuksiosta klo 13. Koska suurin osa suuntaa todennäköisesti Kiloon, suosittelemme kimppakyytien hyödyntämistä. Ilmoittakaa siis lupalapussa, jos olette sopineet noutavanne myös jonkun toisen lapsen, tai jos kyytiinne mahtuu muitakin.

Jos retkestä herää kysyttävää, lisätietoja saa retkenjohtajalta tai omalta laumanjohtajalta.

 

Varustelista

  • partiohuivi
  • bussikortti / rahaa yhteen Espoon sisäiseen matkaan
  • retkiraha 20€ (tuodaan lähtöön)
  • rinkka tai reppu
  • makuupussi ja makuualusta
  • vedenpitävät ulkohousut ja -takki
  • hyvät maastokengät (kumisaappaat ok, emme kävele pitkiä matkoja)
  • pipo, hanskat ja kaulahuivi
  • varahanskat, varsinkin märällä säällä
  • villasukat
  • lämpimiä vaatteita, esim. fleece, kerrastohousut
  • alusvaatteet ja muut vaihtovaatteet
  • yöpuku
  • unilelu
  • pyyhe, peseytymisvälineet (lauantaina on sauna)
  • hammasharja ja -tahna
  • otsa- tai taskulamppu
  • tulitikut
  • kompassi
  • puukko
  • juomapullo
  • kynä ja pieni vihko

 

Lisäksi retkelle voi halutessaan ottaa omia eväitä (esim. pähkinöitä, karkkia) ja jotain pientä tekemistä (pelikortit, luettavaa tms.) Pokkarikameran voi myös ottaa, mutta puhelimet ja muu elektroniikka jätetään kotiin. Retkelle saa tarvittaessa yhteyden retkenjohtajan kautta.