Vanhemmat retkeilivät Halkolammella
Julkaistu 01.06.2010 20:40.
Lippukunnan vanhempainretki ei tänä vuonna ollut yleisömenestys, mutta mukavaa oli silti!
Vanhemmille tarkoitettu vapaamuotoinen päiväretki järjestettiin tänä vuonna sunnuntaina 23.5. Halkolammen keittokatoksella. Ohjelmassa oli makkaran paistoa, uuteen Hawu-telttaan tutustumista ja luonnollisesti mahdollisuus tavata lippukunnan johtajistoa.
Sää ei ollut retkellä se kaikkein suotuisin, vaan välillä tuli muutama vesipisarakin. Onneksi kaikki mahtuivat kuitenkin keittokatokseen, eikä näytillä ollutta uutta Hawu-telttaa jouduttu liioin käyttämään.

