Lippukunnan johdossa muutoksia.
Julkaistu 14.09.2011 00:33.
Syksyn ylimääräisessä kokouksessa valittiin uusia kasvoja lippukunnan hallitukseen sekä vaihdettiin lippukunnanjohtajia.
Kilon Kipinät ry:n ylimääräinen kokous pidettiin 12.9.11 kololla. Kokouksessa valittiin uudeksi lippukunnanjohtajaksi reippaat kaksi vuotta lpkja:na toiminut Anni Harinen. Lippukunnanjohtajan apulaiseksi puolestaan valittiin tyttöosastonjohtajana pitkään toiminut Kaisa Kojola. Myös hallituksen muussa jäsenistössä tapahtui muutoksia, kun jäseniksi uuteen hallitukseen valittiin lpkj-kaksikon lisäksi jatkajana Roope Heinonen sekä uusina jäseninä Sanni Fagerroth, Mika Muhonen ja Vivi Rintanen.
Hallituksen ulkopuolella osastonjohtajina jatkavat Markus Tyrkkö, Kaisa Kojola, Matti Riekkinen ja Anette Fagerlund. Lippukunnan sihteerinä jatkaa Sonja Vilpas ja talouspäällikkönä Mai Kortelainen sekä jäsenrekisterinhoitajana Matti Riekkinen.
Uuden hallituksen ja toimihenkilöiden päivitetyt yhteystiedot löytyvät Yhteystiedot-osiosta.

